TIEDOTE 4/2009
16.6.2009

 

Edellisestä tiedotteesta onkin jo vierähtänyt aikaa. Tässä kuitenkin muutamia asioita ennen kesälomien alkua tai osallahan lomat ovat varmaan jo alkaneet. Järjestöjen yhteisiin koulutuksiin pitää ilmoittautua jo kesän aikana, joten merkkaa päivät kalenteriisi. Tässä ennakkotietoja muistakin koulutuksistamme.
 

TOUKOTANSSIT HYVINKÄÄLLÄ

Toukotansseja vietettiin Hyvinkäällä aurinkoisessa säässä ja päivä tuntui onnistuneelta. Kansantanssikatselmuksen lisäksi ohjelmassa oli työpajoja. Rakennettiin linnunpönttöjä, käveltiin puujaloilla ja hypittiin narua. Perinnepolulla pähkäiltiin vastauksia visaisiin kysymyksiin. Illanvietossa säntäiltiin jumppasalia ristiin rastiin.
Katselmukseen osallistui seitsemän ryhmää. Illanvietossa julkistettiin vuoden ohjaajaksi Sinikka Oikarinen Lohjalta ja jaettiin tanhumerkkejä Varalan Tanhuseuralaisille.
 

KANSANTANSSIN OHJAAJAKOULUTUS

Järjestöjen yhteinen kansantanssin ohjaajakoulutus jatkuu Pomarkussa II-jaksolla 31.7.–2.8. Tälle jaksolle ilmoittautuminen on käynnissä. Voit ilmoittautua Kalevan Nuorten Satakunnan piiriin tai tänne KTNL/SKY toimistoon mielellään kesäkuun loppuun mennessä. III-jakso pidetään Tampereella 2.-4.10. Tanssimanian yhteydessä. Kurssitiedote liitteenä.

Sama koulutus toteutetaan myös Helsingissä Kalevan Nuorten Uudenmaan piirin toimesta. I-jakso on 26.–27.9. ja II-jakso 21.–22.11. sekä III-jakso tammikuussa 2010. Ilmoittautumiset 4.9. mennessä Kalevan Nuorten Uudenmaan piiriin tai SKY/KTNL toimistoon. Tarkempaa tietoa löydät liitteestä.
 

SYKSYN KOULUTUKSIA

Syksyn ohjelmistokurssit pidetään Hämeenlinnan VPK-talolla, KTNL lauantaina 5.9. ja SKY sunnuntaina 6.9. Kurssitiedotteet tulevat elokuussa. Ilmoittautumiset toimistoon 27.8. mennessä.

Lisää puhtia ohjaamiseen ja tanssimiseen saa Hyvinkäällä 10.10 järjestettävältä Tsemppikurssilta. Ilmoittautumiset 1.10. mennessä toimistoon.

Vaalikokousten yhteydessä 21.–22.11. SKY järjestää Länsisuomalaisten tanssien kurssin. Se on osa järjestöjen yhteistä kansantanssikoulutusta ja siitä saa opintopisteitä. Paikka ei ole vielä tiedossa.

Merkatkaa syksyn kurssipäivät kalenteriinne!
 

NORDLEK 2009

Toivottavasti kaikki NORDLEK 2009 osallistujat ovat saaneet vahvistukset osallistumisestaan, kursseista ja konserteista ym. Ne on luvattu lähettää tämän viikon alussa.
Yhteisohjelman kenttäkuviot on myös lähetetty ryhmille. Jos et jostain syystä ole niitä saanut, niin ota yhteyttä Pia Pyykkiseen, pyykkinen@gmail.com.
Muistattehan, että ensimmäiset suomalaisten yhteisohjelman harjoitukset ovat torstaina klo 8.30.
 

TOIMISTO KIINNI 29.6.–12.7.

Toimisto on kiinni Nordlekin ajan sekä sitä seuraavan viikon eli 29.6.–12.7.
 

Kesäterveisin toimistosta

Matti Lankinen


Postissa lähetetyn tiedotteen liitteinä: Pomarkun ohjaajakoulutuksen esite, Helsingin ohjaajakoulutuksen esite
 


Matti Lankinen 18.6.2009