TIEDOTE 8/2009
5.11.2009

 

Syksyn pimetessä kohti talven viimoja on hyvä miettiä tulevaa:

VAALIKOKOUKSET

On taas aika kokoontua päättämään ensi vuoden toiminnasta ja valitsemaan toimijoita. Kokoukset pidetään Helsingin toimistolla, Döbelninkatu 5 B 21, sunnuntaina 22.11.2009, KTNL klo 16.15 ja SKY klo 17.15.

SKY:n hallituksessa ovat erovuorossa Riitta Kangas, Liisa Aho ja Leena Yläneva. KTNL erovuoroiset hallituksen jäsen ovat Sinikka Mäkelä, Erja Askolin ja Helmi Järvensivu. Sinikka on ilmoittanut, ettei ole enää käytettävissä, joten ainakin yksi uusi aktiivinen toimija tarvitaan. Liitteenä kokousasiakirjat.

KESÄJUHLA 2011

Vuodelle 2011 ei vielä ole tiedossa kesäjuhlan tai muun tapahtuman järjestäjää. Jos yhdistyksenne on halukas järjestämään SKY:n, KTNL:n ja Pelimannikillan jäsenistölle kesätapahtuman, niin ottakaa yhteyttä toimistoon pikaisesti. Asiaa käsitellään myös vaalikokouksissa.

KANSANTANSSIPÄIVÄT 10.–11.4.2010 TURUSSA

Koska vuodelle 2010 ei löytynyt kesäjuhlan järjestäjää, SKY:n hallitus päätti lähteä yhteistyöhön Setlementtinuorten liiton kanssa. Kansantanssipäivät järjestetään Turussa ja paikallisina järjestäjinä toimivat Auralan Kerhokeskus ja Turun Kansantanssin Ystävät. Tapahtumaan ovat tervetulleita myös KTNL:n ryhmät.

Turussa järjestetään kansantanssikatselmus ja -luokittelu. Tapahtumassa on päätetty noudattaa Setlementtinuorten liiton katselmussääntöjä. Ryhmä voi itse päättää, osallistuuko katselmukseen, josta saa tuomaripalautteen vai haluaako ryhmä myös luokituksen. Ohjelmassa on lisäksi työpajoja, illanvietto ja pääjuhla. Katselmussäännöt on lähetetty yhdistyksille sähköpostitse sekä Kökkäkirjeen mukana ja ne ovat saatavilla SKY:n nettisivulla. Pyynnöstä ne lähetetään myös postitse.

Ennakkoilmoittautuminen tulee tehdä 30.11. mennessä nettisivulla www.kansantanssinyst.fi tai SKY:n toimistoon. Tässä vaiheessa ilmoitetaan ryhmän nimi, osallistuuko luokitukseen, katselmukseen vai vain tapahtumaan, katselmuksen sarja, majoittuuko koululla sekä yhteystiedot.

Hintatiedot laitetaan SKY:n nettisivulle, kun ne ovat tiedossa.
Liitteenä kutsu.

PÄIVÄ PORVOOSSA 19.6.2010

Kansantanssinuorten Liitto järjestää lapsille ja nuorille tapahtuman 19.6.2010 nimellä ”Päivä Porvoossa”. Ohjelmassa on työpajoja sekä Pikku Elinan – kierros, jolla tutustutaan Porvooseen draaman keinoin. Päivän päätteeksi tanssitaan vielä illanvietossa. Tapahtumaan ovat tervetulleet myös SKY:n lapsi- ja nuorten ryhmät. Lisätietoja tulee ensi vuoden alussa.

Lämpöä ja valontuiketta loppusyksyyn, toivottelee

Annuli Perheentupa

Postissa lähetetyn tiedotteen liitteenä: Vaalikokouskutsut, valtakirjat, toimintasuunnitelmat 2010, talousarviot 2010, Kansantanssipäivien kutsu
 


Matti Lankinen 6.11.2009