TIEDOTE 10/2005
5.12.2005
JÄSENYHDISTYKSILLE
Järjestön vaalikokous oli 19.11. Porvoossa ja paikalla oli edustajia ihan
kiitettävästi.
Raimo Tanskanen oli ilmoittanut luopuvansa puheenjohtajuudesta ja
varapuheenjohtaja Riitta Korhosta ehdotettiin hänen tilalleen. Kokouksessa Raimo
Tanskasta pyydettiin kuitenkin asettumaan ehdokkaaksi vielä kerran ja näin ollen
puheenjohtajuudesta jouduttiin äänestämään.
Äänestyksestä tuli äärimmäisen jännittävä ja äänet jakautuivat tasan, joten arpa
ratkaisi tuloksen Raimo Tanskaselle. Hän jatkaa siis puheenjohtajana seuraavat
kolme vuotta.
Hallituksen jäsenistä Pia Pyykkinen erosi hallituksesta ja hänen tilalleen valittiin Aila Havia. Lisäksi hallitukseen valittiin edelleen erovuorossa olleet Kari Jaronen ja Riitta Korhonen. Myös Liisa Aho, Sirkkumarja Aunu ja Tuulia Toivonen jatkavat hallituksen jäseninä.
Jäsenmaksu pysyy ennallaan eli 120,-/jäsenyhdistys/vuosi.
Tanhuviesti jatkaa ilmestymistään edelleen sähköisessä muodossa.
Ohessa on ensi vuoden tapahtumakalenteri. Merkitkää päivämäärät muistiin
uusiin kalentereihinne ja huomatkaa, että ensi kesänä on
Nordlek-juhla
Göteborgissa Ruotsissa heinäkuun lopulla ja heti perään elokuun alussa järjestön
oma kesäjuhla Kapulalystit Turussa.
Vuosi lähenee loppuaan ja siksi liitteenä on taas
toimintatietolomake vuoden 2005 toiminnasta.
Täytä lomake huolella ja palauta se toimistoon viimeistään 31.1.2006.
Näitä tietoja tarvitsemme vastataksemme opetusministeriön tiedusteluihin ja
avustuksia anoessamme. Ne ovat tärkeitä myös tiedonkulun kannalta.
Joulun tuoksua ja taikaa,
tunnelmallisen juhlan aikaa
tahdon teille toivottaa,
Tuija Koskinen
Postissa lähetetyn tiedotteen liitteinä:
Tapahtumakalenteri,
Toimintatietolomake